Online-tunnit

Lisääntynyt etätyö on vähentänyt monen liikkumista entisestään, kun työmatkoihin käytettävä hyötyliikunta on poistunut arjesta. Olen koronan myötä päässyt rakentamaan uutta palvelua asiakkailleni.

Alkuun uudenlainen tekeminen jännitti ja mietin, että miten te asiakkaat otatte vastaan uuden tavan treenata online-tuntien myötä. 
Onkin ollut todella mukava huomata, että yhdessä treenaaminen on mielekästä ja tutun ohjaajan opastuksella harjoittelu on koettu helpoksi.

Online-tunnille osallistuva tekee pidempiä sarjoja ja harjoitteet intensiivisemmin kuin itsenäisesti harjoitteleva tekisi. Kiitos, että olette ottaneet online-tunnit hienosti vastaan. On ilo jatkaa kanssanne yhdessä tekemistä!

Online-tunnit ja teknologia

Onneksi teknologia on jo vuosia mahdollistanut verkossa tapahtuvaa asiointia ja palvelun tuottamista. Ihminen puolestaan on tavoiltaan jäykempi. Käytän usein sanontaa, että kehomme on tavoiltaan vielä kivikautiselta ajalta. Aivojen toiminta taas on suorastaan räjähtävän vikkelää verrattuna kehon muutos vauhtiin. Koronatilanne pakottikin meidät monet ”BOOM”-vauhdilla etätyöskentelyyn sekä erilaisiin työkaluihin. Jatkossa tulee kehitystä varmasti entistä enemmän sille, miten etäkokoukset, jumpat sekä livenä tapahtuva työskentely yhdistetään.

Kotona treenataan monella tavalla.

Online-tunnit mahdollistaa pilates-harjoittelun kotona tai missä vain.

Treenaaminen kotona säästää monilta aikaa, kun salille siirtymiseen vievä aika säästyy. Voi treenata vapaasti haluamissaan vaatteissa. Joskus oma ulkonäkö tai kehon erilaiset vaivat ovat saattaneet estää salitunnille tulon. Online-tunnille osallistuminen madaltaa myös sellaista kynnystä. Voi tutustua helposti lajiin sekä ohjaajan tapaan toimia. Tunnit ohjataan monipuolisesti siten, että jokainen voi tehdä jotain. Korvaavia harjoitteita on aina tarjolla saman tunnin aikana. Asiakas voi myös lähettää viestinä yksilöllisiä tarpeita, joita otetaan tunnin ohjaamisessa huomioon.

Kotona on usein käyttämättöminä erilaisia jumppavälineitä, joille tulee käyttöä online-tunnille osallistumisen kautta. Ostos ei mene hukkaan ja oppii harjoitusvälineen hyödyllisyyttä. Online-tunnille osallistuminen ei ole sidoksissa paikkaan.

Olen saanut asiakkaista paljon kuvia treenaamassa esim. kotona, kesämökillä tai työmatkalla hotellihuoneessa. Myös lemmikkien yksinjäämisen huoli poistuu eikä lastenhoitoon apua tarvita. Toki treenaaminen lapsen kanssa saattaa aiheuttaa katkoksia intensiivisen treenin aikana. Mielestäni on tärkeää opettaa lapsille, että jumppaaminen ja itsestä huolehtiminen on tärkeää.

Online-tunnit tulevaisuudessa.

Viime kesänä teiltä asiakkailta tuli palautetta online-tunneista ja että haluatte jatkaa palvelua korona-ajan jälkeenkin. Tämä osoittaa, että online-tunnit toimivat. Osa osallistujista asuu ja matkustaa eri puolilla Suomea ja maailmaa. Tällöin osallistuminen tunnille on jatkossakin mahdollista – mistä vain.

Monet ovat yhdistäneet erilaisia pilates-tunteja treenaamalla, sekä online, että livenä salilla. Yhdisteleminen luo harjoitteluun tarkkuutta ja monipuolisuutta. Lisäksi tietää, että tekee harjoitteet kotona oikein.

Haluan kääriä hihat ja kehittää online-palvelua edelleenkin. Halu ja into auttaa sinua voimaan paremmin on missioni. Kehitetään yhdessä tunneista täydellinen ”pakkaus”.

Kiitos, että olet mukana!

Hyvä olo on ylellistä elämää ☺️

Varaa paikka online-tunnille.

Tutustu pilates-harjoitteluun.